Omat vanhempani nauroivat minulle jo lapsena, että meidän iltatähti Emma on varmasti ensimmäinen meidän lapsista joka perustaa perheen ja alkaa kotiäidiksi! Minulla oli aivan ihana nukke, Sini-Elina, ja hoidin häntä kuin omaa vauvaani. Sini-Elina oli minun kanssa aina aamusta seuraavaan aamuun. Häntä ruokin, juotin, vaihdoin vaipat, nukutin, röyhtäilytin, käytin vaunuilemassa, ja jos halusin välillä leikkiä jotain muuta niin laitoin Sini-Elinan nukkumaan :)

Äiti oli perhepäivähoitaja ja minä hänen pieni apurinsa. Osaan vieläkin monet lorut, leikit ja sadut ihanilta lapsuusvuosilta.

Olin myös pienessä kotikylässäni aika aktiivinen lastenvahti.

Minulla on myös vauvamagneetti. Jotenkin vauvat ja taaperot minut nähdessään haluavat syliin, leikkiä ja naureskella :)

Kun tapasin aviopuolisoni ja mentiin naimisiin ajattelin, että meille tulisi lapsia aika pian häiden jälkeen. Vaikkakin mies sanoi ennen häitä, ettei olisi vielä aikoihin valmis, mie jotenkin odotin hänen muuttavan mielensä. Mutta eihän siinä niin käyny...

Olen tässä 1 1/2 vuoden aikana puhunut lapsista/ollut puhumatta lapsista, ostellu vauvalehtiä/ollu ostamatta vauvalehtiä, antanut syitä miksi olisimme hyviä vanhempia/ollu hiljaa.. Eikä mikään ole tuntunut auttavan.. Mutta!

Olemme tämän kuun lopussa muuttamassa uudelle paikkakunnalle, ja mieheni sanoi, että kun olemme sinne kotiutuneet niin jätämme ehkäisyn pois.. Hymyilin mielessäni ja vakavalla ilmeellä kysyin kauankohan se kotiutuminen kestäis. "Ehkä pari kuukautta".

IHANAA! Kyllä mua jännittää aivan hirveästi ja sen takia tämän blogin halusin tehdä. Käsitellä omia pelkoja, pettymyksiä, epäilyjä.. Ja ennen kaikkea haluan valmistautua tulevaan. Miten tulla hyväksi äidiksi? Mitä pitää ottaa huomioon kun plussa tuulia odottelee ja yrittelee?